maanantai 19. syyskuuta 2016

Vuoristorataa ylhäältä alas part. 2 (Tyttöystäväksi?)

Ensimmäinen: Vuoristorataa ylhäältä-alas-part1
Kolmas:Vuoristorataa ylhältä alas pt. 3(turvassa sylissä)

Tiistai oli vähintäänkin outo päivä. Mä juttelin kahden mamun kanssa messengerissä. Molemmat niiistä on meidän koululta. Molempia ajattelin kaveri mielessä aluksi. Kumpikaan e ajatellut minua kaveri mielessä. Tilanne päätyi siihen, että sain kaksi seurustelupyyntöä minuutin sisään.

Toinen niistä, Hassan, pyysi jo edellisenä päivänä minulta snäppiä ja facebookkia. Seuraavana aamuna tuli vielä toinen, kutsutaan nyt vaikka at:ksi koska en muista hänen oikeaa nimeään :,D, juttelemaan messengerissä.

Juttelin päivän ajan heille. Illalla yksi kaverini tarvitsi tupakkaa ja päädyin kysymään molemmilta, kun toinen ei vastannut ensin. At oli koko illan pyytänyt minua näkemään hänet, ja nyt hän suostui etsimään jostain tupakkaa, jos vain näkisi minut. Hassankin lupasi tuoda tupakkaa.

Tilanne siis oli, että minulla oli tupla buukkaus treffit samassa paikassa :D Laitoin At:lle viestiä etten pääsekkään ja hän harmistui, mutta kävin hassanin ja kaverini kanssa tupakalla ja meillä oli hauskaa. Pääsimme sisälle ja varmistin, että Hassan on sisällä, niin laitoin atlle viestiä, että mennään nyt tupakalle. Hän vastasi ok.

Kaverini poltti toisen tupakan putkeen, ja atlla oli myös joku kaveri, eikä me koko tilanteen aikana puhuttu toisillemme. kun kaverini oli polttanut tupakan loppuun, at oli, että minun pitää tulla hänen kanssaan vähän syrjemmälle. Hän kysyi minua tyttöystäväksi ja annoin pakit. Selitin, etten tällä hetkellä halua poikaystävää.

Kun kävelimme takaisin asuntolalle, niin Hassanilta tulee messengerissä viesti, että hän haluaa olla minun poikaystäväni. Voitte varmaan kuvitella sen hetkiset ajatukseni :D

Sanoin, että puhutaan f2f myöhemmin. Kävin taas minuutin sisällä, ja lähdimme uudestaan kaverini kanssa Hassanin kanssa tupakalle. Hän yritti kysyä kysymystään uudestaan, mutta sanoin vain, etten tiedä vielä.

Vielä kerran tupakkapaikalle mennessä Hassan kysyi taas. Vastasin, että haluan tutustua häneen ensin. Niin me sovimme, että ainakin näin alkuun olemme vain kavereita. Nämä mamut on kyllä erittäin nopeita etenemään suhteissa, joten saa nähdä minä päivänä hän taas tulee kysymään.

Mutta ihana saada vähän vaihtelua jo liian pitkään jatkuneeseen masennuskauteen :D

Onko teillä kokemusta suhteista maahanmuuttajiin? Kannattaako se? 

2 kommenttia:

  1. meidän koulussa on maahanmuuttajia ja siellä on pari semmosta jotka on kysynyt kaikki meidän koulun suurin piirtein siedettävät tytöt läpi että alatko seurustelemaan. itse en siis ottaisi noita kovin vakavasti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En todellakaan kuulu noihin edes suurinpiirtein siedettäviin tyttöihin ja siksi ihmettelen miksi ne on ees kysyneet multa

      Poista